Katselen pikku koiranpentuamme ennen nukkumaan menoa. Toinen nukkuu sikeässä unessa ketarat kohti kattoa, eikä osaa juuri muuta kuin olla pehmeä ja suloinen. Tekisi mieli ihan kaapata kainaloon nukkumaan, mutta ressukka saattaisi katkoa luunsa, jos sattuisi yöllä haluamaan sängystä alas. Nukun siis ilman koiraa ja tyydyn käpertymään ehkä hiukan vähemmän pehmeän karvaisen ja ehkä koiranpentua hiukan vähemmän suloisen ukkokultani kainaloon. Ainakin siksi aikaa kunnes teen tilaa kolmen maissa 2-vuotiaalle tyttärellemme, joka könyää väliin nukkumaan.

Isäntä herää jo viideltä lähteäkseen töihin. Kunnon alamaisen tavoin myös koiranpentu herää viideltä kai pitääkseen isännälle seuraa ja saa aamuisen ininä-vikinä-haukku-hepulikohtauksen silkasta elämisen ilosta. Ipana herää mekkalaan ja pirteänä kuin peipponen alkaa nykiä silmäluomiani: "Äiti! Herää!!! Mennään, nouse ylös!" Vähemmän riemukkaalla mielellä laahustan keittiöön, yritän vaientaa koiranpennun puruluulla ja lataan kahvinkeittimen ja videot. Ensimmäisen unohdan laittaa päälle, jälkimmäisen vaihdan lopulta viisi kertaa, ennenkuin ipana on tyytyväinen. Miksi nelosen lastenaamut eivät voi alkaa klo 5 ja päättyä klo 10? Irrotan pennun pöydänjalasta ja tungen sille vinkulelun suuhun. Luojalle kiitos videoista. Ainakin yksi penska tässä huushollissa pysyy vielä vähän aikaa aloillaan. Ravistelen sätkivän ja kimeästi haukahtelevan pennun irti aamutakin helmasta, laadin mielessäni julkista anteeksipyyntökirjettä naapureilleni, jotka saavat kuunnella pennun kiljuhaukkukohtauksia aamutuimaan seinien läpi ja menen laittamaan kahvinkeittimen päälle. Pentu hyökkää koiravanhuksemme kimppuun ja saa köniinsä - monta kertaa - eikä usko sittenkään. Parin minuuttia rähistyään ränkkänälle vanhus kerää luunsa ja menee matkoihinsa. Irrotan pennun nilkastani ja juon pari kuppia kahvia. Irrotan ipanan koiranpennusta ja vaihdan videon - taas. Puoli seitsemään mennessä kaikki nukkuvat jälleen. Paitsi minä. Noh, nyt on sitä aikaa itselle. Vielä pari kuppia kahvia ja ehkä alan jo tajuta olevani todellakin hereillä...

Hommat hoituu

Kaikkea sitä oppii kun vanhaksi elää - tai hankkii koiranpennun lapsiperheeseen. Arkiset kotityötkin saavat aivan uusia ulottuvuuksia, kun apulaisina häärivät 2-vuotias ipana ja 8-viikkoinen koiranpentu. Jos lapsiperheessä siivoaminen on hiukan sama asia kuin tekisi lumityöt ennenkuin lumisade on loppunut, voisi lapsi-pentuperheessä siivoaminen olla sitten sama kuin yrittäisi tehdä lumitöitä lumimyrskyssä... Pelkästään moppaamiseen voi aikaa kulua hyvinkin koko päivä ja lopputulos on kuitenkin, että huusholli näyttää illalla ihan samalta kuin aamulla. Mutta kun työt on tehtävä...

Huolellinen ennakkovalmistelu on tietenkin tärkeää. Voit tosin ihan hyvin kantaa tavaroita paikoilleen vaikka koko päivän - ipana ja pentu huolehtivat siitä, että joudut jokatapauksessa siirtelemään epämääräisiä eriä leluja, lehtiä, kirjoja ja koiranpentuja pois tieltä, kun lopulta tartut mopin varteen. Sikäli mikäli saat ensin koiranpennun irti mopista ja ipanan irti koiranpennusta. Keittiön lattian siivottuasi onkin jo ruoka-aika ja irrottelet ipanan koiranpennusta syömään. Sen jälkeen voitkin kaapia sentin kerroksen ruokaa lattialta ja kuivata kaatuneet maidot pöydältä, toivoa hartaasti, että (ipanan) suuhun meni edes puolet ja huoletta pestä keittiön lattian uudelleen. Sikäli mikäli saat koiranpennun irti mopista ja ipanan irti koiranpennusta. Lakkaat välittämästä siitä, että välittömästi lattianpesun jälkeen pentu menee ja tekee pisut keskelle keittiön lattiaa ja siirryt tyynesti seuraavaan huoneeseen. Kunnes säntäät takaisin katsomaan miksi pentu vinkuu kuin päätä leikattaisiin ja nostat ipanan pois koiranpennun päältä. Päiväuniaikaan yrität sulkea koiranpennun toiseen huoneeseen lattianpesun ajaksi, mutta lopetat olohuoneen jälkeen ja käyt hakemassa pennun pois, ettet saa eläinsuojeluviranomaisia oven taakse. Onneksi ipana on perinyt unenlahjani...

Haaveilen järjissäpysymisen varmistamiseksi ajasta tulevasta. Kuinka kirmaamme pennnun kanssa koirakentillä ja minulla on lähes täydellisesti käyttäytyvä nuori lapinkoira vierelläni. Astun vahingossa pisulätäkköön ja kummasti ajatusten aikajana kutistuu ulottumaan aikaan jolloin pentu olisi edes suunnilleen sisäsiisti...

Iltapäivään mennessä lasken pelastaneeni pennun ipanan kynsistä/syleilystä/alta noin 16 kertaa ja ipanan pennun hampaista 13 kertaa. Ipana siis johtaa. Olen irroittanut pennun hampaat omista ruumiin osistani 38 kertaa, vaatteistani 24 kertaa, ipanan vaatteista 8 kertaa ja mopista 53 kertaa. Pentu on ottanut vanhukselta köniinsä 15 kertaa ja ipana on saanut uhmakiukkuitkupotkuraivarin 3 kertaa, velttomatokohtauksen 4 kertaa ja pasauttanut pentua vahingossa vinkulelulla päähän 2 kertaa. 17 kertaa olen kieltänyt ipanaa häiritsemästä nukkuvaa/syövää koiraa ja 5 kertaa irroittanut ipanan vanhuksen turkista. 18 kertaa olen kalastanut leluja/roskia/epämääräisiä esineitä tai niiden osia pennun kurkusta ja sekosin laskuissa irrotellessani pentua kodin irtaimistosta mennen tullen. Isännän palatessa kotiin ympäristö näyttää juurikin siltä, että lonkkaa on vedetty koko päivä ja painelen koirien kanssa pihalle ennenkuin saan itse itkupotkuraivarin kun ukkomokoma tuo kengissään eteiseen litran verran vettä kuralla ja hiekalla höystettynä, jättää tyhjän leipapussin keskelle keittiön pöytää ja rojahtaa sängylle huokaisten, että taitaa ottaa päikkärit kun oli niin rankka päivä töissä ja kyselee mitä mahtaa olla tänään ruokana...

Mitä oikeasti liikkuu ihmisen päässä, kun ottaa 2-vuotiaan taaperon seuraksi koiranpennun??? Ei niin YHTÄÄN MITÄÄN! Heti seuraavana päivänä tosin pentu kiitää joka kerta kutsuessani sitä häntä suorana luokseni, ensimmäistä kertaa pudottaa kielletyn tavaran suustaan kun vain sanon vienosti "Ei saa ottaa" ja tyttö käy omatoimisesti hakemassa (kokonaista) yhden palan vessapaperia ja korjaa ihan itse pennun kakat olohuoneen lattialta. Työn tehtyään joutuu tosin itse pesulle tahrittuaan itsensä yltä päältä kakkiin, mutta pakkohan sitä on pientä hienosta työstä kehua.

Ehkä tämä taas tästä...